Huono esimies tuhosi minut - ja nautti siitä

Ensiksi pari varotuksen sanaa: Seuraava teksti on pitkä ja erittäin henkilökohtainen.

Kirjoitan tämän blogitekstin toivoen, että se tavoittaisi mahdollisimman monta esimiestä, tai esimieheksi pyrkivää lukijaa. Haluan inspiroida heitä ja samalla teitä työntekijöitä siihen, että kaikkea ei tarvitse kestää. Tämä on oma kokemukseni edellisessä työpaikassani tapahtuneesta kohtelusta esimiehen osalta. Toivon todella, että tämä seuraava teksti herättää keskustelua ja ajatuksia.

Olin edellisessä ravintola-alan työpaikassani yhteensä 7 vuotta ja 7 kuukautta. Työyhteisö oli todella pieni, se koostui vain yhdestä esimiehestä ja kourallisesta työntekijöitä. Aluksi koin esimieheni todella mukavana ihmisenä. Tulimme hyvin toimeen ja vietimme yhdessä aikaa jopa vapaa-ajalla. Meni vuosia, ennen kuin ensimmäiset ongelmat ilmenivät. Alkuun esimieheni kanssa huomasin pieniä ongelmatilanteita. Hän tykkäsi juoruilla eikä hänelle kannattanut kertoa mitään, mitä ei olisi voinut julkaista myös Turun Sanomien yleisöosastolla itse. Hän ei esimiehenkään roolissa pystynyt pitämään yhtäkään henkilökohtaista asiaa omanaan. Se harmitti, mutta sopeuduin tilanteeseen nopeasti enkä ollut enää niin avoin asioideni suhteen. Seuraavaksi alkoi toisten työntekijöiden asioiden puhuminen toisille työntekijöille, usein aika arvostelevaan ja ilkeään sävyyn. Tämänkin koin alkuaikoina todella ahdistavana, enkä oikein tiennyt mitä minulta tilanteessa odotettiin. Koska työyhteisö oli niin pieni, me työntekijät kasvoimmekin toisillemme hyvin läheisiksi ja sain todella arvokasta vertaistukea heiltä ja toivottavasti he minulta.

Esimiehestä paljastui myös sellainen piirre, että hän ei kestänyt yhtään sitä, jos hänen työtään tai toimiaan kritisoitiin. Kun hän sai palautetta joko esimiestyöstään tai ihan perinteisen työn suorittamisesta hän hermostui ja loukkaantui, eikä ikinä ollut valmis rakentavasti keskustelemaan asioista. Sen sijaan hän aiheutti aina asiaan nähden liian ison konfliktin ja alkoi suorastaan ilkeäksi ja loukkaavaksi. Esimies myös vuosien mittaan laiskistui ja teetti ylimääräistä työtä työntekijöillä, mutta keräsi yrittäjiltä kuitenkin itse kiitokset henkilökohtaisesti. Ylimääräisillä töillä tarkoitan sellaisia, joihin en tiennyt joutuvani, kun allekirjoitin työsopimuksen, kuten hallinnollisia töitä tai osavastuun ottamista ravintolan toiminnan pyörittämisestä esimiehen lomien aikana. Yhteys yrittäjien ja työntekijöiden välillä oli todella lahjakkaasti katkaistu ja kaiken viestinvälityksen tuli kulkea esimiehen kautta, tai (yllättäen) alkoi kiukuttelu ja kostaminen. Tähänkään päivään mennessä en tiedä mitä meistä työntekijöistä juteltiin yrittäjille, mutta olen varma, että meitä vähäteltiin ja meidät esiteltiin tyhmempinä ja kykenemättömämpinä, kuin mitä oikeasti olimmekaan.

Esimies jäi kiinni muutaman kerran siitä, että hän puhui yrittäjien suulla. Tiettyjä asioita tehtiin tietyin tavoin "koska omistajat näin halusivat, vaikka se tuntuukin vähän hullulta". Mutta koska kukaan ei voi hallita jokaista elämänsä tilannetta, tällaiset valheet huomattiin henkilökunnan keskuudessa, kun yrittäjien käydessä ravintolassa ei jutut täsmänneetkään joka kerta esimiehen versioihin. Meille luotiin kuvaa hirviöyrittäjistä joilta meitä suojeltiin, vaikka todellisuudessa yrittäjät olivat oikein mukavia. 

N. 4,5 vuotta sitten omalla kohdallani tilanteet kärjistyivät sietämättömäksi. Kun yhtenä aamuna tulin töihin huomasin iltavuoron jättäneen työpaikan omaisuuden (rahat ja tuotteet) suoraan vaaraan joutua anastetuksi. En avaa tilannetta yksityisyyssyistä enempää, mutta iltavuoron tekemä virhe oli iso ja omiaan aiheuttamaan yritykselle suunnatonta vahinkoa. Iltavuorossa oli ollut esimies. Koska työtä tehtiin työvuorossa yksin, käytimme viestimiseen päiväkirjaa, johon kirjoitin kyseisestä virheestä. Kun esimies jälleen tuli töihin, alkoi kohdallani täysi helvetti. Esimies reagoi omaan virheeseensä ja siitä huomauttamiseen pahimmalla mahdollisella tavalla, ja aloitti lopulta kaksi kuukautta kestäneen mykkäkoulun ja kostokierteen, sillä hänen ajatusmaailmassaan virheestä ilmoittaminen tulisi kostaa minulle. Mykkäkoulun lisäksi minua simputettiin. Yksi työtehtävistäni ravitsemusliikkeessä oli mm. Homeen siivoaminen kylmäsäilytykseen käytettävistä vetolaatikostoista ilman, että minulle tarjottiin edes hengityssuojaa. Lisäksi homeen siivoaminen ja anniskelun toteuttaminen yhtäaikaisesti oli mielestäni erittäin epähygieenista, enkä siksi tätä tehtävää suorittanut. Tämähän tarkoitti heti niskurointia, ja suurempaa rangaistusta. Seuraavaksi esimies otti minulta iltatyötunnit pois. Olin toistuvasti aamuvuorossa, sillä niistä tuntipalkkaisena tienasin vähemmän. Tämä on kuitenkin ihan kaikkien lakien mukaan mahdollista, eikä minua oikeastaan haitannut aamuvuorot. Tarkan markan ihmisenä tiedostin silti, että palkkani putosi jonkin verran, ei kuitenkaan hälyttävästi. Lopulta tuli se totaalinen breakdown...

Työvuorolistassa minulta oli viety lähestulkoon kaikki työvuoroni. Kun tulin hakemaan uutta työvuorolistaa töistä, siinä komeili enää ihan muutama työpäivä seuraavalle kolmelle työviikolle. Tiskin takana oli hymyilevä ja ilkeästi tuijottava, riemuvoittoaan juhliva esimies. Tuntipalkkaisena työntekijänä tunsin, miten sisuskaluni vääntyivät, ihoni kihelmöi ja hengitykseni salpaantui. Millä minä enää eläisin, kun työtuntien tuleva korvaus ei tulisi riittämään edes vuokraan?? Otin minulle annetun työvuorolistan ja lähdin siltä seisomalta oman ammattiliittoni aluetoimistoon selvittämään asiaa. Minut otettiinkin heti vastaan ja pääsin liiton lakimiehen puheille, joka kertoi  miten voisin tilanteessa toimia jotta työtuntini voitaisiin tasata, eikä tällaista voisi tulevaisuudessa tehdä. Sillä hetkellä tajusin ajautuneeni työtaisteluun esimieheni kanssa. Kaikki tämä alkoi jo monen kuukauden kiusaamisen jälkeen tuntumaan ylitsepääsemättömältä ja kyyneleet alkoivat valua. Olin loppu, olin aivan loppu! Enää ei ollut voimia mihinkään. Soitin liitossa käymisen jälkeen saman tien terveyskeskukseen sanoen, että en jaksa enää ja haluan tosissani satuttaa itseäni tai esimiestäni, itkin niin paljon. Minut oli lyöty niin kovaa maahan, että jouduin oikein taistelemaan luhistumista vastaan.

Terveyskeskuksessa sain elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Luulin kuolevani. Te, jotka ette ole koskaan saaneet paniikkikohtausta, voin kertoa, että kuolemanpelko oli niin todellinen, että uskoin hetkeni koittaneen ja luulin, että sydämeni pettää. En saanut henkeä vaan huohotin, keuhot löivät tyhjää, happea ei tullut mistään. Sormet puutuivat, kädet menivät tunnottomaksi, näkö muuttui pilkulliseksi ja koko vartaloni vapisi. Sain lääkäriltä jotain lääkettä ja hengittelin hetken paperipussiin, kunnes olo helpotti. Lääkärin tuolissa istui enää vain ihmisraato, jonka sisältä kaikki elämänilo oli siihen hetkeen kadonnut. Lääkärin kanssa kävimme läpi saamaani paniikkikohtausta ja minulla todettiin todella vakava akuutti stressireaktio, jonka takia minut laitettiin heti 2,5 viikon sairaslomalle kourassani reseptit ahdistuneisuuden vähentämiseen ja paniikkikohtausten ehkäisemiseen. Nämä paniikkikohtaukset ovat tulleet jäädäkseen, saan niitä edelleen satunnaisesti. Sain suoran lähetteen kaupungin tarjoamaan terapiaan, joka alkoikin heti samalla viikolla. Psykologi totesi minun olevan lievästi masentunut, vakavasti ahdistunut ja diagnoosissani luki jopa, että minua ei enää kiinnosta mikään. Tästä alkoi puolen vuoden mittainen terapia kerran viikossa. Töihin palasin heti sairaslomani loputtua, mutta sairaslomani lopulla tilanne oli niin tulehtunut, että työpaikassamme pidettiin ensimmäinen henkilöstöpalaveri koskaan.

Henkilöstöpalaveri oli näin myöhemmin terveellä järjellä ajateltuna aivan yhtä tyhjän kanssa. Palaverissa esimiehen toimintaa koitettiin yrittäjän puolesta ymmärtää mm. sanomalla minulle että "Minä olen luonteeltani vahva". Ymmärsin, että siksi minua sai kiusata. Toinen työntekijä puolusti minua sanomalla, että työmäärän vähentäminen noin olennaisesti oli aivan liian ilkeää ja palaverin jälkeen työvuorolistan muutamat työtunnit muutettiinkin takaisin vastaamaan normaalitasoa. Esimies ei ollut palaverissa lainkaan vastaanottavainen vaan väitti kaikesta vastaan ja yritti keksiä mahdollisimman paljon negatiivisia asioita kaikista muista. Millään tavalla ei esimies ottanut kritiikkiä vastaan, eikä hän näin ollen myöskään ikinä kehittynyt paremmaksi esimieheksi. 

Nyt ruusuiset lasit olivat pudonneet silmiltäni. Näin ilkeän, juonittelevan, vahingoniloisen ja jopa narsistisen esimiehen kaikessa siinä valossa, missä hänet olisi alunperinkin pitänyt nähdä; Hirviönä, joka nautti siitä, että minulla meni huonosti. Hän oli onnistunut tavoitteessaan saada minut, vahvan naisen, murtumaan pieneksi hiireksi ilman omanarvontuntoa. Koskaan en ole häntä ennen, enkä varsinkaan hänen jälkeensä kuullut yhdenkään esimieheni joutuvan sanomaan sanoja "minä olen sinun esimiehesi". Hänen piti sanoa niitä työntekijöilleen useasti, sillä kukaan ei enää kunnioittanut tai luottanut häneen. Kukaan ei pitänyt häntä enää esimiehenä. 

Miksi sitten jäin vielä moneksi vuodeksi samaan työhön? Pidin työkavereistani aivan todella paljon. Lisäksi työtä tehtiin pääsääntöisesti yksin, joten työntekoani ei esimies läsnäolollaan häirinnyt. Yksi isoin syy oli kuitenkin se kun tiesin, että esimieheni halusi minusta eroon, mutta minähän en luovuttanut. Joka päivä tulin töihin ja joka päivä se oli hänelle pettymys. Se oli hyvä. Kuitenkin vuosien päästä huomasin, että motivaationi työhöni oli jo melko olematonta ja olin oikeastaan aika onneton. Syy lähteä oli se, että halusin voida paremmin ja kokea onnistumisen tunnetta työstäni. Nykyisessä työpaikassani nyt 7 kuukautta työskennelleenä voin vain harmitella, etten vaihtanut työpaikkaa jo aiemmin!

Nykyään olen entistä voimakkaampi sisältäpäin. En ota turhaa kuraa vastaan keneltäkään, en edes esimieheltä ja uskallan paremmin puolustaa itseäni. Tiedän omia voimavarojani paljon paremmin ja olen enemmän sinut itseni kanssa. Tie päästä tähän henkiseen vahvuuteen on ollut todella kivikkoinen, mutta nyt vuosia myöhemmin osaan arvostaa jo sitäkin. En jaksa murehtia vanhoja, sillä suuntaan elämässäni jo kovaa vauhtia eteenpäin. Itsekin haluan tulevaisuudessa olla esimies ja hitto soikoon, aion olla roolissani kunnioittava ja kiltti! Kaikille ei sovi esimiestyö, eikä ainakaan vallanhimoisille! Esimiehen on puolustettava ja kannustettava alaisiaan, esimiehen tarkoitus on johtaa ja olla esimerkkinä muille.  Huono esimies vei minulta sen tunteen, että olen hyvä työssäni. Nykyinen esimieheni on antanut minulle tunteen, että olen yksi parhaista työssäni! Mitä on esimies ilman kunnioitusta ja arvostusta? Ei mitään! Nyt menen eteenpäin vahvempana ja kovempana kuin koskaan, ja pikkusieluiset ihmiset saavat väistää tieltäni! :)

Toivottavasti jaksoit lukea tämän loppuun ja kiitos kun luit. Tämä asia on minulle tärkeä ja halusin jakaa sen teille.

-Susanna