Apua! Tulevaisuuteni on TÄSSÄ ja NYT!

Blogi on viettänyt taas hiljaiseloa, sillä olen vihdoin paukuttanut omat opintoni päätökseen. 15.12.2017, eli n. 2,5 viikon päästä, minusta tulee virallisesti OIKEUSTRADENOMI! Olen elänyt viikon ajan kuin jonkinlaisessa euforiassa. Päässäni pyörii vain ajatuksia siitä, että ”Teinkö tämän oikeasti?” ”Mitäköhän seuraavaksi tapahtuu?” ”Mitä minä nyt teen?” - Kysymyksiä tulevasta tulvii alitajuntaani jatkuvalla syötteellä, ja valehtelisin, jos väittäisin, ettei tuleva pelota minua. Silti samanaikaisesti olen ollut erittäin voimaantuneessa tilassa. MINÄ TEIN SEN! Olen nauttinut nyt vain siitä, että tällä hetkellä vapaapäivä työstä tarkoittaa ihan oikeaa vapaapäivää, sillä deadlinet ja tehtävät ovat hetkeksi loppuneet kalenteristani. 

Mitä nyt tulevaisuudessa tulee tapahtumaan? Olen parhaillani muokkaamassa itselleni uutta, visuaalisesti näyttävää, mutta silti ammattimaisen näköistä ansioluetteloa. Olen ostanut tätä varten maksullisen valmiin pohjan, sillä hyvä panostaminen ansioluetteloon auttaa erottumaan massasta, ja herättää mielenkiinnon rekrytoijassa. Hyvä ystäväni Tuomas Syväoja otti minusta kasvokuvia, joita voin käyttää ansioluettelossani, ja omassa henkilöbrändäyksessäni muutenkin. Nyt olen kääntänyt kaikki voimavarani verkostoitumiseen lokaalisti Turun seudun alueella. Kun verkostoidun, jää nimeni ja persoonani toivottavasti oikeiden ihmisten muistiin. Olen osallistumassa erilaisille tiimipäiville, joissa työnhakua ja verkostoitumista on helppo viedä eteenpäin. Seuraavaan työnhakuun liittyvään ideapäivään osallistun taas ylihuomenna. Olen siinä tilanteessa elämääni, että haluan tarttua jokaiseen tilaisuuteen viedä itseäni eteenpäin omassa elämässäni. 

Hyvästä valmistautumisestani huolimatta minua jopa hieman stressaa se, että ala, jolle aion siirtyä, ei ole mitään, niinkuin nykyinen työni. En tiedä mitä odottaa tulevilta työmahdollisuuksilta. Siksi joinakin hetkinä olen huomannut, että minun on tosi vaikeaa saada työnhakuuni jonkinlaista punaista lankaa. Siksi päätinkin etsiä itselleni työnhakuni avuksi mentorin. Tänään minua onnisti oikein todella, sillä aivan ihana, osaamisen kehittämiseen, sekä valmentamiseen työelämässä erikoistunut naishenkilö suostui mentoroimaan minua! Vaihdoimme jo nopeasti esittelyt toisistamme, ja uskonkin juuri tämän mentoroinnin auttavan minua supervauhdilla kohti omia tavoitteitani! On ihana myös huomata, että meissä naisissa on voimaa. Se mitä osaamme ja tiedämme, voidaan jakaa eteenpäin hyvällä mielellä, kannustaen ja motivoiden toista. Toivon vain itsekin, että saan joskus jakaa omaa viisauttani seuraaville avun tarpeessa oleville! Tällaisilla toimilla voidaan kehittää työmaailmaa paremmaksi, ja sehän sopii minulle!

Oma polkuni oikeustradenomiksi ei suinkaan ollut virtaviivaista laskettelua, vaan mutkia matkaan mahtui enemmän, kuin paljon! En kuitenkaan koe, että olisin prosessissani mitenkään epäonnistunut, enkä murehdi menneitä. Sellaista elämä on. Tärkeintä on se, että maali (tai sanoisinko ensimmäinen välietappi) on nyt saavutettu! 

Olen matkalla oman näköiseen elämääni - toivottavasti tekin!

-Susanna

Rahankäytön morkkis on säästämishäiriö

Tätä säästämisen aihetta olen kypsytellyt nyt jonkin aikaa (ehkä vähän liiankin kauan..). Olen todella intohimoinen säästäjä ja täytyykin myöntää, että raha on mielessäni melkeimpä joka hetki päivässäni. Mietin jokaista ostostani hyvin tarkasti, vertailen tuotteita, enkä osta impulsiivisesti, vaan saatan miettiä tulevaa ostostani jopa kuukaudenkin päivät ennen päätöksen tekoa. Minulla on kuukauden budjetissani erikseen ns. "Höntsärahasto", jonka saan käyttää ihan älyvapaasti kuukauden aikana, eli olen siis budjetoinut jopa mahdolliset herätemieliteot (yleensä tämä raha kuluu kahvilaan tai kirjakauppaan). Tiukka mentaliteetti rahan kanssa on hyvä asia mielestäni, mutta tämän kirjoitukseni aihe liittyykin siihen, kun säästäminen ottaa sinusta yliotteen, ja rahankäytöstä tulee turhia paineita.

Rahankäytön morkkis nostaa päätään minun arjessani aina silloin tällöin. Kutsuisin tätä tilaa säästämisen syömishäiriöksi. Rahankäytön morkkis on minulla tila, jossa rahan käyttäminen aiheuttaa syyllisyyttä ja huonoa fiilistä. Rahan käyttäminen alkaa jännittämään etukäteen ja tulevat hankinnat alkavat ahdistamaan ja stressaamaan. Esimerkiksi elokuussa kävin kaksoissiskoni kanssa piknik-risteilyllä. Jo perinteeksi muodostunut kaksosten piknik-risteilypäivä oli juuri sitä, mitä ihminen ekämäänsä välillä tarvitsee! Saimme vaihtaa rauhassa kuulumisia, viihtyä yhdessä ja nauttia laatu-ajasta toistemme kanssa. Risteily oli itselläni tarkkaan budjetoitu ja onnistuin jopa alittamaan oman budjettini. Siltikin risteilyn jälkeen heti päällimmiset tuntemukset olivat ahdistus ja morkkis. Mietin, mitä kaikkea silläkin rahalla olisi voinut tehdä! Miten hienolta se raha näyttäisi säästötililläni, ja voivottelin ja syyllistin itseäni varmaan viikon risteilyn jälkeen. Vasta sitten aloin saamaan risteilyltä sen mitä siltä lähdin hakemaankin, eli uusia voimavaroja arkeen, hyvää fiilistä ja hyviä muistoja. 

Yhdessä vaiheessa rahankäytön ajattelu meni minulla jo niin pitkälle, että aloin keksimään syitä, miksi en voi nähdä kavereitani, koska tiesin, että hauskat hetket ystävien kanssa tarkoittaa väistämättä rahanmenoa ja sitähän minä en halunnut. Minulla meni varmaan kuukausi siihen, että poistuin kotoa oikeastaan vain töihin ja tulin pikapikaa takaisin kotiin. Ravintolatyössäni saamat tipit lukitsin aina vaatekaappiin pieneen kippoon, etten vaan kantaisi rahoja mukanani ja käyttäisi niitä (toki tätä teen vieläkin..) Rahan käyttäminen alkoi ahdistamaan minua niin paljon, että se alkoi hallitsemaan jokapäiväistä elämääni vähän liiankin kanssa. Päähäni kehittyi mielestäni lievä säästämishäiriö.

Onneksi noin kuukauden kärvistelyn jälkeen tajusin pohtia asiaa vähän objektiivisemmin. Säästöjä kertyi tasaisesti ja kivasti. Kaikki budjetit, joita olin laatinut, pitivät paikkansa. Mietin itsekseni että mitä hittoa sinä muija teet?! Annat taloutesi hallita sinua sen sijaan, että sinä hallitsisit talouttasi! Tässä vaiheessa päätin, että pienin askelin alkaisin olemaan itselleni armollisempi rahankäyttöni suhteen. Sen sijaan, että miettisin jokaisesta ostoksesta, mitä se vie minulta, miettisinkin mitä se tuo minulle. Kaikkea arvoa ei voi mitata rahassa. Kahvikuppi kahvilassa maksaa n. 3 euroa, kun taas samaan aikaan ystävän kanssa vietetty aika on niin arvokasta, ettei sitä voi rahassa mitata. Rahankäytön täytyy olla balanssissa. En halua miettiä, mistä kaikesta jään paitsi, kun mietin vain miten kireälle rahapussin nyörit saa vedettyä. Minun pitää muistaa, että arjessani on paljon muutakin, kuin rahaa. Arkeeni kuuluu naurua, uusia kokemuksia, ihmisiä, juhlia, ja joksus se satunnainen heräteostos. Rahankäyttö säästäjänä vaatii tiettyä lujuutta, mutta myös armollisuutta itseään kohtaan. Niin kuin kaikki muukin elämässämme. 

Muistakaa, että säästäminen on hienoimmillaan vapautta ja turvallisuutta omassa arjessa, mutta kun säästäminen ottaa vallan, on se myös pahimpia stressisi aiheuttajia. Säästäkää siis hyvin, mutta kohtuudella ja muistakaa elää samalla ;)

-Susanna 

Oodi Turulle

Rakas oma Turkuni. Voi miten sinua on kohdeltu! Viime perjantaina 18.8. keskusta-alueella viattomia ihmisiä satutettiin. Virkavallan tietojen mukaan marokkolaismiehen uhreiksi lukeutui kahdeksan ihmistä, mutta Turku, sinä olet myös uhri! Sinulla ja asukkaillasi on nyt siipi maassa ja ihan syystäkin, mutta minä haluan piristää sinua!

Minä olen syntynyt täällä. Kasvoin lapsuuteni Runosmäen ja Räntämäen asutusalueilla. Sinä rakas kotikaupunkini tarjosit minulle lyhyet koulumatkat, urheilukenttiä lähelleni, sekä puistoja ja metsiä, joissa minä ystävieni kanssa sain temmeltää ja kasvaa. Muistan, että äiti käski tulla kotiin, kun katuvalot syttyvät. Niin kauan sain olla ulkona, koska sinä olit kaupunkina niin turvallinen!

Kuva: Turku.fi

Ja voi vitsi mitä muistoja olen kanssasi saanut luoda teininä! Kärsämäen kerhotalolla taisin ekan kerran rakastua, kun nuorisodiskon viimeisenä hitaana soi Bon Jovin Always, ja minä painoin pääni nuoren pojan hartialle. Keskustassa jokirannassa oli nuorisokahvila Zabadak, jossa ensimmäisen kerran törmäsin sinun monikulttuuriseen asukaskuntaasi. Eihän me paljoa siellä muiden nuorten kanssa juteltu, mutta sinä totutit minut siihen, että kaikki me ollaan tervetulleita sinun palvelujesi ääreen. Sinä yhdistit nuoria kaikkialta maailmasta jo silloin 90-luvulla! Teininä sain tehdä ekat hölmöilyni ja virheeni, koska sinä teit olostani turvallisen ja kaupunkisi aikuisiin pystyi aina luottamaan!

Kuva: s-palvelut.fi

Varhaisaikuisuuteni vietin muualla. Ikävöin sinua silloin todella kovin, halusin aina kotiin kun se oli mahdollista. Halusin kesällä uimaan maauimaloihin, kiertämään kaunista ruissaloa, sekä istumaan virkistävälle siiderille jokirantaan. Talvella, kun kelit sallivat, luistelin jokesi jäällä ja nautin Ruissalon napakelkan tuomasta vauhdinhurmasta! Minä sain ammatin sinun tehokkaasti rakennetussa koulutusjärjestelmästäsi. Minä sain apua asumiseen ja elämiseen sinun tuellasi. Sinä neuvoit ja opastit kaikkien eri virastojesi voimin minua, hölmöä nuorta aikuista ja siitä olen kiitollinen!

Kuva: deutschegemeinde.fi

Nyt, 31 vuotiaana, minä tunnen sinun tuskasi. On kuin elämä kanssasi olisi hetkeksi pysähtynyt. Sinä pelkäät, että olet pettänyt asukkaasi ja me hylkäämme sinut ja suutumme sinulle. Sinua surettaa se kohtalo, jonka niin moni joutui perjantaina kokemaan. Sinä pelkäät, että sinä epäonnistuit. Sinua surettaa, että jollain henkilöllä oli luonasi niin paha olla, että hän sortui viemään viattomien ihmisten turvallisuuden, jopa elämän. Sinä koet sympatiaa myös tekijää kohtaan, vaikka samalla sinua suututtaakin se, että sinun asukkaitasi ja vieraitasi on satutettu!

Turku, me asukkaat seisomme nyt kanssasi lujemmin kuin koskaan! Sinä olet meille rakas! Sinä olet meidän kotimme ja anna minun nyt sanoillani lohduttaa ja turvata sinua! Sinun virkavaltasi ja sairaalasi on Suomen huippuja. Sinä olet kehittynyt vuosien saatossa niin empaattiseksi ja kannustavaksi kaupungiksi, että se on tarttunut meistä jokaiseen. Minä en vihaa sinua, enkä asukkaitasi. Suren nyt kanssasi, mutta kuljetan sinua omilla toimillani myös eteenpäin tapahtuneesta. Minä autan sinut taas jaloillesi ja näytän kanssasi, että mikään kaupunki ei ole niin täynnä rakkautta ja taistelutahtoa, kuin minun Turkuni. Minulla on edelleen turvallinen ja mukava olo kanssasi, ei tämä sitä muuta! Tiedän, että sinulla on nyt mietittävänä miten tulevaisuudessa asioita Turussa hoidetaan, mutta minä tiedän, että sinä ajattelet meidän kaikkien turkulaisten turvallisuutta jatkossakin - ihonväriin tai uskontoon katsomatta. 

Surren, mutta toiveikkaana 

-Susanna

Huono esimies tuhosi minut - ja nautti siitä

Ensiksi pari varotuksen sanaa: Seuraava teksti on pitkä ja erittäin henkilökohtainen.

Kirjoitan tämän blogitekstin toivoen, että se tavoittaisi mahdollisimman monta esimiestä, tai esimieheksi pyrkivää lukijaa. Haluan inspiroida heitä ja samalla teitä työntekijöitä siihen, että kaikkea ei tarvitse kestää. Tämä on oma kokemukseni edellisessä työpaikassani tapahtuneesta kohtelusta esimiehen osalta. Toivon todella, että tämä seuraava teksti herättää keskustelua ja ajatuksia.

Olin edellisessä ravintola-alan työpaikassani yhteensä 7 vuotta ja 7 kuukautta. Työyhteisö oli todella pieni, se koostui vain yhdestä esimiehestä ja kourallisesta työntekijöitä. Aluksi koin esimieheni todella mukavana ihmisenä. Tulimme hyvin toimeen ja vietimme yhdessä aikaa jopa vapaa-ajalla. Meni vuosia, ennen kuin ensimmäiset ongelmat ilmenivät. Alkuun esimieheni kanssa huomasin pieniä ongelmatilanteita. Hän tykkäsi juoruilla eikä hänelle kannattanut kertoa mitään, mitä ei olisi voinut julkaista myös Turun Sanomien yleisöosastolla itse. Hän ei esimiehenkään roolissa pystynyt pitämään yhtäkään henkilökohtaista asiaa omanaan. Se harmitti, mutta sopeuduin tilanteeseen nopeasti enkä ollut enää niin avoin asioideni suhteen. Seuraavaksi alkoi toisten työntekijöiden asioiden puhuminen toisille työntekijöille, usein aika arvostelevaan ja ilkeään sävyyn. Tämänkin koin alkuaikoina todella ahdistavana, enkä oikein tiennyt mitä minulta tilanteessa odotettiin. Koska työyhteisö oli niin pieni, me työntekijät kasvoimmekin toisillemme hyvin läheisiksi ja sain todella arvokasta vertaistukea heiltä ja toivottavasti he minulta.

Esimiehestä paljastui myös sellainen piirre, että hän ei kestänyt yhtään sitä, jos hänen työtään tai toimiaan kritisoitiin. Kun hän sai palautetta joko esimiestyöstään tai ihan perinteisen työn suorittamisesta hän hermostui ja loukkaantui, eikä ikinä ollut valmis rakentavasti keskustelemaan asioista. Sen sijaan hän aiheutti aina asiaan nähden liian ison konfliktin ja alkoi suorastaan ilkeäksi ja loukkaavaksi. Esimies myös vuosien mittaan laiskistui ja teetti ylimääräistä työtä työntekijöillä, mutta keräsi yrittäjiltä kuitenkin itse kiitokset henkilökohtaisesti. Ylimääräisillä töillä tarkoitan sellaisia, joihin en tiennyt joutuvani, kun allekirjoitin työsopimuksen, kuten hallinnollisia töitä tai osavastuun ottamista ravintolan toiminnan pyörittämisestä esimiehen lomien aikana. Yhteys yrittäjien ja työntekijöiden välillä oli todella lahjakkaasti katkaistu ja kaiken viestinvälityksen tuli kulkea esimiehen kautta, tai (yllättäen) alkoi kiukuttelu ja kostaminen. Tähänkään päivään mennessä en tiedä mitä meistä työntekijöistä juteltiin yrittäjille, mutta olen varma, että meitä vähäteltiin ja meidät esiteltiin tyhmempinä ja kykenemättömämpinä, kuin mitä oikeasti olimmekaan.

Esimies jäi kiinni muutaman kerran siitä, että hän puhui yrittäjien suulla. Tiettyjä asioita tehtiin tietyin tavoin "koska omistajat näin halusivat, vaikka se tuntuukin vähän hullulta". Mutta koska kukaan ei voi hallita jokaista elämänsä tilannetta, tällaiset valheet huomattiin henkilökunnan keskuudessa, kun yrittäjien käydessä ravintolassa ei jutut täsmänneetkään joka kerta esimiehen versioihin. Meille luotiin kuvaa hirviöyrittäjistä joilta meitä suojeltiin, vaikka todellisuudessa yrittäjät olivat oikein mukavia. 

N. 4,5 vuotta sitten omalla kohdallani tilanteet kärjistyivät sietämättömäksi. Kun yhtenä aamuna tulin töihin huomasin iltavuoron jättäneen työpaikan omaisuuden (rahat ja tuotteet) suoraan vaaraan joutua anastetuksi. En avaa tilannetta yksityisyyssyistä enempää, mutta iltavuoron tekemä virhe oli iso ja omiaan aiheuttamaan yritykselle suunnatonta vahinkoa. Iltavuorossa oli ollut esimies. Koska työtä tehtiin työvuorossa yksin, käytimme viestimiseen päiväkirjaa, johon kirjoitin kyseisestä virheestä. Kun esimies jälleen tuli töihin, alkoi kohdallani täysi helvetti. Esimies reagoi omaan virheeseensä ja siitä huomauttamiseen pahimmalla mahdollisella tavalla, ja aloitti lopulta kaksi kuukautta kestäneen mykkäkoulun ja kostokierteen, sillä hänen ajatusmaailmassaan virheestä ilmoittaminen tulisi kostaa minulle. Mykkäkoulun lisäksi minua simputettiin. Yksi työtehtävistäni ravitsemusliikkeessä oli mm. Homeen siivoaminen kylmäsäilytykseen käytettävistä vetolaatikostoista ilman, että minulle tarjottiin edes hengityssuojaa. Lisäksi homeen siivoaminen ja anniskelun toteuttaminen yhtäaikaisesti oli mielestäni erittäin epähygieenista, enkä siksi tätä tehtävää suorittanut. Tämähän tarkoitti heti niskurointia, ja suurempaa rangaistusta. Seuraavaksi esimies otti minulta iltatyötunnit pois. Olin toistuvasti aamuvuorossa, sillä niistä tuntipalkkaisena tienasin vähemmän. Tämä on kuitenkin ihan kaikkien lakien mukaan mahdollista, eikä minua oikeastaan haitannut aamuvuorot. Tarkan markan ihmisenä tiedostin silti, että palkkani putosi jonkin verran, ei kuitenkaan hälyttävästi. Lopulta tuli se totaalinen breakdown...

Työvuorolistassa minulta oli viety lähestulkoon kaikki työvuoroni. Kun tulin hakemaan uutta työvuorolistaa töistä, siinä komeili enää ihan muutama työpäivä seuraavalle kolmelle työviikolle. Tiskin takana oli hymyilevä ja ilkeästi tuijottava, riemuvoittoaan juhliva esimies. Tuntipalkkaisena työntekijänä tunsin, miten sisuskaluni vääntyivät, ihoni kihelmöi ja hengitykseni salpaantui. Millä minä enää eläisin, kun työtuntien tuleva korvaus ei tulisi riittämään edes vuokraan?? Otin minulle annetun työvuorolistan ja lähdin siltä seisomalta oman ammattiliittoni aluetoimistoon selvittämään asiaa. Minut otettiinkin heti vastaan ja pääsin liiton lakimiehen puheille, joka kertoi  miten voisin tilanteessa toimia jotta työtuntini voitaisiin tasata, eikä tällaista voisi tulevaisuudessa tehdä. Sillä hetkellä tajusin ajautuneeni työtaisteluun esimieheni kanssa. Kaikki tämä alkoi jo monen kuukauden kiusaamisen jälkeen tuntumaan ylitsepääsemättömältä ja kyyneleet alkoivat valua. Olin loppu, olin aivan loppu! Enää ei ollut voimia mihinkään. Soitin liitossa käymisen jälkeen saman tien terveyskeskukseen sanoen, että en jaksa enää ja haluan tosissani satuttaa itseäni tai esimiestäni, itkin niin paljon. Minut oli lyöty niin kovaa maahan, että jouduin oikein taistelemaan luhistumista vastaan.

Terveyskeskuksessa sain elämäni ensimmäisen paniikkikohtauksen. Luulin kuolevani. Te, jotka ette ole koskaan saaneet paniikkikohtausta, voin kertoa, että kuolemanpelko oli niin todellinen, että uskoin hetkeni koittaneen ja luulin, että sydämeni pettää. En saanut henkeä vaan huohotin, keuhot löivät tyhjää, happea ei tullut mistään. Sormet puutuivat, kädet menivät tunnottomaksi, näkö muuttui pilkulliseksi ja koko vartaloni vapisi. Sain lääkäriltä jotain lääkettä ja hengittelin hetken paperipussiin, kunnes olo helpotti. Lääkärin tuolissa istui enää vain ihmisraato, jonka sisältä kaikki elämänilo oli siihen hetkeen kadonnut. Lääkärin kanssa kävimme läpi saamaani paniikkikohtausta ja minulla todettiin todella vakava akuutti stressireaktio, jonka takia minut laitettiin heti 2,5 viikon sairaslomalle kourassani reseptit ahdistuneisuuden vähentämiseen ja paniikkikohtausten ehkäisemiseen. Nämä paniikkikohtaukset ovat tulleet jäädäkseen, saan niitä edelleen satunnaisesti. Sain suoran lähetteen kaupungin tarjoamaan terapiaan, joka alkoikin heti samalla viikolla. Psykologi totesi minun olevan lievästi masentunut, vakavasti ahdistunut ja diagnoosissani luki jopa, että minua ei enää kiinnosta mikään. Tästä alkoi puolen vuoden mittainen terapia kerran viikossa. Töihin palasin heti sairaslomani loputtua, mutta sairaslomani lopulla tilanne oli niin tulehtunut, että työpaikassamme pidettiin ensimmäinen henkilöstöpalaveri koskaan.

Henkilöstöpalaveri oli näin myöhemmin terveellä järjellä ajateltuna aivan yhtä tyhjän kanssa. Palaverissa esimiehen toimintaa koitettiin yrittäjän puolesta ymmärtää mm. sanomalla minulle että "Minä olen luonteeltani vahva". Ymmärsin, että siksi minua sai kiusata. Toinen työntekijä puolusti minua sanomalla, että työmäärän vähentäminen noin olennaisesti oli aivan liian ilkeää ja palaverin jälkeen työvuorolistan muutamat työtunnit muutettiinkin takaisin vastaamaan normaalitasoa. Esimies ei ollut palaverissa lainkaan vastaanottavainen vaan väitti kaikesta vastaan ja yritti keksiä mahdollisimman paljon negatiivisia asioita kaikista muista. Millään tavalla ei esimies ottanut kritiikkiä vastaan, eikä hän näin ollen myöskään ikinä kehittynyt paremmaksi esimieheksi. 

Nyt ruusuiset lasit olivat pudonneet silmiltäni. Näin ilkeän, juonittelevan, vahingoniloisen ja jopa narsistisen esimiehen kaikessa siinä valossa, missä hänet olisi alunperinkin pitänyt nähdä; Hirviönä, joka nautti siitä, että minulla meni huonosti. Hän oli onnistunut tavoitteessaan saada minut, vahvan naisen, murtumaan pieneksi hiireksi ilman omanarvontuntoa. Koskaan en ole häntä ennen, enkä varsinkaan hänen jälkeensä kuullut yhdenkään esimieheni joutuvan sanomaan sanoja "minä olen sinun esimiehesi". Hänen piti sanoa niitä työntekijöilleen useasti, sillä kukaan ei enää kunnioittanut tai luottanut häneen. Kukaan ei pitänyt häntä enää esimiehenä. 

Miksi sitten jäin vielä moneksi vuodeksi samaan työhön? Pidin työkavereistani aivan todella paljon. Lisäksi työtä tehtiin pääsääntöisesti yksin, joten työntekoani ei esimies läsnäolollaan häirinnyt. Yksi isoin syy oli kuitenkin se kun tiesin, että esimieheni halusi minusta eroon, mutta minähän en luovuttanut. Joka päivä tulin töihin ja joka päivä se oli hänelle pettymys. Se oli hyvä. Kuitenkin vuosien päästä huomasin, että motivaationi työhöni oli jo melko olematonta ja olin oikeastaan aika onneton. Syy lähteä oli se, että halusin voida paremmin ja kokea onnistumisen tunnetta työstäni. Nykyisessä työpaikassani nyt 7 kuukautta työskennelleenä voin vain harmitella, etten vaihtanut työpaikkaa jo aiemmin!

Nykyään olen entistä voimakkaampi sisältäpäin. En ota turhaa kuraa vastaan keneltäkään, en edes esimieheltä ja uskallan paremmin puolustaa itseäni. Tiedän omia voimavarojani paljon paremmin ja olen enemmän sinut itseni kanssa. Tie päästä tähän henkiseen vahvuuteen on ollut todella kivikkoinen, mutta nyt vuosia myöhemmin osaan arvostaa jo sitäkin. En jaksa murehtia vanhoja, sillä suuntaan elämässäni jo kovaa vauhtia eteenpäin. Itsekin haluan tulevaisuudessa olla esimies ja hitto soikoon, aion olla roolissani kunnioittava ja kiltti! Kaikille ei sovi esimiestyö, eikä ainakaan vallanhimoisille! Esimiehen on puolustettava ja kannustettava alaisiaan, esimiehen tarkoitus on johtaa ja olla esimerkkinä muille.  Huono esimies vei minulta sen tunteen, että olen hyvä työssäni. Nykyinen esimieheni on antanut minulle tunteen, että olen yksi parhaista työssäni! Mitä on esimies ilman kunnioitusta ja arvostusta? Ei mitään! Nyt menen eteenpäin vahvempana ja kovempana kuin koskaan, ja pikkusieluiset ihmiset saavat väistää tieltäni! :)

Toivottavasti jaksoit lukea tämän loppuun ja kiitos kun luit. Tämä asia on minulle tärkeä ja halusin jakaa sen teille.

-Susanna

Tunnista heikkoutesi ja kehity!

Nyt on ollut pieni tauko blogin päivittämisessä. Olen viimeisen kuukauden kirjoitellut opinnäytetyötäni ja lomaillut, heitin siis hetkeksi aivot narikkaan! Nyt on taas mukava palata kirjoittamisen pariin. Lupasin viime kirjoituksessani kertoa teille heikkouksiani työnhaun näkökulmasta. Omasta mielestäni rekrytoijat tuskin pääsevät työhaastattelutilanteessa kovinkaan pitkälle sillä iänikuisella ”mitkä ovat heikkoutesi?” -kysymyksellä, mutta sitä varten ei omia heikkoja kohtia kannatakkaan miettiä. Itse mietin paljonkin asioita joissa olen huono tai joita en osaa, koska haluan kehittyä ja parantaa niitä. Mielestäni kehitys pysähtyy tyytyväisyyteen, ja siksi aina on pyrittävä hiukan parempaan.

Ehkä suurin heikkouteni on laiskuus ja saamattomuus. Työssäni tarjoilijana ei toki tätä piirrettä minusta näe, enkä oikeastaan työelämässä muutenkaan laiskottele, mutta kun pääsen kotiin en saa itsestäni millään mitään irti! Työpäivän jälkeen päivä kuluu sohvalla katsellen televisiota, tai kavereiden kanssa väistelemässä velvollisuuksia. Tästä syystä esimerkiksi koulutehtävät tehdään piirun verran ennen deadlinea. Tämä asia on myös eniten mielessäni heikkouksistani, sillä useasti mietin miten hyvään tulokseen pääsisinkään, jos vielä enemmän panostaisin! Olen silti ihan tyytyväinen koulumenestykseeni ja onneksi opiskelu on ollut minulle aina helppoa ja mukavaa. Minulla ei siis jää mitään oikeasti tekemättä, mutta kroonisen laiskuuden takia työt jäävät aika viime tinkaan. Olen useasti sanonut, että kovan paineen alla kehittyy timantteja, mutta opettajani ovat ehkä osasta raporteistani silti hieman eri mieltä.

Olen myös todella kova jännittämään. Jännitän esimiehieni palautetta, jännitän uusia tilanteita, mutta ennen kaikkea jännitän hirveästi ihailemiani henkilöitä. Tehdessäni lakiharjoitteluani Pappila Penkkala Group Oy:lle (nyk. Visma PPG) en varmaan saanut yhtäkään lausetta sanottua änkyttämättä paikan toimarille Matias Mäenpäälle. Matias on saavuttanut niin paljon niin nuorena, mutta silti hänellä on aina jalat maassa ja arvostus henkilökuntaa kohtaan näkyi Matiaksen jokapäiväisessä toiminnassa. Sitä persoonaa on helppo ihailla ja arvostaa. Edelleen pidän Matiasta yhtenä idolinani bisnesmaailmassa. Nykyisessä työpaikassani hermostun, kun yrittäjä Carola Sintonen astuu taloon. Carolasta huokuu myös uskomaton kokemuspohja, sekä todellinen yrittäjän ote omaan ravintolaansa. Carolassa arvostan suuresti sitä, että vaikka johdettavana on tällä hetkellä 5 eri ravintolaa, tietää Carola kaikkien työntekijöidensä nimet ja kaikkien kanssa vaihdetaan mahdollisuuksien mukaan kuulumisia. Carola tietää, että myös työntekijän mielipiteellä on väliä! Tämä ongelma jännittämisen kanssa haittaa minua siksi, että en ikinä saa annettua itsestäni oikeanlaista ja riittävän ammattimaista kuvaa, kun aivoni lyövät ihan lukkoon. Jännittäminen estää myös sen, että en voi julkisesti pitää puheita tai olla osallistuvana henkilönä seminaareissa. No, onneksi altistamalla itseäni tällaisiin jännittäviin tilanteisiin, uskon hermojenikin parantuvan ajan kanssa.

Kuva: pinterest

Vaikka olenkin mielestäni erittäin ekstrovertti ja avoin ihminen, minulla kestää hetki lämmetä uusille ihmisille. Olen aluksi jonkin verran varautunut ja jopa hiljainen uusia ihmisiä kohtaan, sillä aluksi kuuntelen mieluummin kuin puhun. En missään nimessä ole tyly, sillä uskon aina kiltteyteen ja ystävällisyyteen, mutta tietyllä tapaa uusi kontakti ei heti saa minusta mitään irti. Haluan rauhassa tutkailla uutta tuttavuuttani, ja rakentaa mielipidettä hänestä ja vasta sitten voin itsekin rentoutua ja antaa itsestänikin jotain ulospäin. Olen siis vähän kuin kulkukoira ja luottamuksen rakentuminen kestää kanssani hetken. Tämä juontaa juurensa siitä, että olen hieman skeptinen ihminen ja minun on vaikea suhtautua uusiin ihmisiin ja tilanteisiin naiivisti. Tämä luonteenpiirre tulee osittain ongelmalliseksi siinä vaiheessa, kun minun pitäisi delegoida töitäni muille. Jos en luota toisen ihmisen taitoihin, on delegointi tosi vaikeaa ja haluankin mikromanageroida työtä alusta loppuun asti. Jos luotan toiseen ihmiseen, ei delegoinnissa ole mitään ongelmaa. Olen tietyissä tilanteissa todella kontrollifriikki, mutta haluan vain työlle parhaan mahdollisen lopputuloksen, siksi murehdin siitä. 

Viimeisenä heikkoutena voisin mainita ehkä sen konkreettisimman koskien tulevaa alanvaihdostani. Minulla ei ole vielä kovinkaan paljon käytännöntaitoja bisnesalalta. Olen toki tehnyt työharjoittelun, jossa mentorini lakiasiainjohtaja Samuli Tuomikoski (Visma PPG) valoi minuun hyvää tietotaitoa ja uskoa itseeni, ja myöhemmin olen ollut mukana perustamassa mieheni toiminimeä, olen silti melkoinen altavastaaja ammattikokemukseni kanssa. Jostain syystä tämä ei kuitenkaan lannista minua, sillä olen valmis taistelemaan tulevan työllisyyteni eteen ja olen jo tiedostanut sen, että alanvaihdosta ei missään nimessä tule helppoa. 

Nyt te tiedätte minun heikkouksiani. Tämän tekstin perusteella voisi kuvitella, että olenpa huono, mutta kannustan kaikkia miettimään omia heikkouksia ja panostamaan niihin. Halusin myös kertoa teille näitä ihan oikeita heikkouksia kannustimena, enkä siis niitä heikkouksia jotka ovatkin oikeasti vahvuuksia, ei niillä ole mitään tekemistä oman kehityksen kanssa. Kerronko nämä kaikki näin brutaalin rehellisesti työhaastattelussa? No tuskimpa.. mutta se riittää, että itse tiedän, missä minulla on kehitettävää. Urheilijalla tämä lista olisi aivan erilainen, samoin esimerkiksi lasten äideillä ja isillä. Kannustan silti kaikkia pieneen itsetutkiskeluun, sillä itse ainakin nautin siitä, että voin oppia vielä niin paljon maailmasta ja tieteistä, mutta myös itsestäni.

-Susanna

Mitä tarjoilija voi tuoda toimistoon?

Koska blogini käsittelee omaa alanvaihtoani, päätin miettiä, mitä meriittejä minulla olisi jo entuudestaan, joita voisin hyödyntää myös uusissa työhaasteissani. Onhan se totta, että kun minä aikanaan menen työhaastatteluun, olen monen haastattelijan silmissä vain tarjoilija. Minun täytyy vakuuttaa haastattelijat siitä, että itseasiassa omaan jo monta hyvää piirrettä, joita toimistotyössäkin varmasti arvostetaan.

Yksi isoin asia, jonka minä osaan, on stressinsietokyky. Työtehtävien ja stressinsietokyvyn välisestä suhteesta on monia tutkimuksia, ja esimerkiksi The Telegraph on julkaissut lehtijutun siitä, miten tarjoilijan työ on stressaavin työ kaikista. Mielestäni on olemassa kahta eri stressiä; Negatiivista stressiä, joka tuntuu painolastina ja ahdistaa, ja positiivista stressiä joka auttaa latautumaan ja suoritumaan. Tarjoilijana elän jatkuvasti tällaisessa positiivisessa stressissä, jonka koen jopa isoksi voimavaraksi työssäni. Mutta tarjoilijana kohtaan myös paljon negatiivista stressiä ja arvatkaa mitä; Minä siedän sitä todella paljon! Tämä on jo yksi asia, jota varmasti muidenkin alojen rekrytoijat osaavat arvostaa.

Tarjoilija osaa myös motivoitua. Miettikää, että palkkasi ei ole kovin kummoinen, ja usein olet asiakkaalle pelkkä kone, esineellistetty asia, jolle on helppo sanoa ne kamalimmatkin asiat, koska eihän asiakaspalvelijalla ole tunteita. Työstä saatava arvostus asiakkaiden puolesta on aika vähäistä juuri sitä tarjoilijaa kohtaan, vaikka ravintolaa ja menua arvostettaisiinkin, ja niitä muistettaisiinkin kehua. Tarjoilijana osaan motivoida itse itseäni ja ajatella positiivisesti itse oman työni jäljestä. En siis välttämättä tarvitse arvostusta muilta tahoilta kun tiedän itse, että tein työni hyvin. Motivaatio ajaa parempiin suorituksiin, tarjoilijan taustani avulla muiden ei tarvitse jatkuvasti motivoida minua.

Olen myös joka päivä työssäni tekemisissä nopeasti muuttuvien tilanteiden kanssa, osaan ratkaista tielleni tulevia ongelmia nopeasti ja tehdä lisämyyntiä, sekä lukea ihmisiä siinä mielessä, millaista asiakaspalvelua he kaipaavat. Työssämme yksi iso asia on myös joustavuus niin työajoissa, kuin työnteossa. Jos asiaa ajattelee laajemmin, olen koko ajan tehnytkin myyntityötä, sekä asiakaspalvelutyötä nopealla tempolla. Ja mikä parasta teen työni aina hymy huulilla! (Oikeasti nautin työstäni, siksi on helppo hymyillä) Tarjoilijan työ on myös tiimityötä parhaimmillaan. Kaikilla on omat pöytänsä ja alueensa, jossa työtä tehdään, mutta silti kaikki tekevät työtä yhdessä samaa tavoitetta kohti.

Haluan itse uskoa, että nämä edellä esittelemäni asiat toimisivat minulla vahvuuksina, kun minua mietitään uudeksi työntekijäksi täysin erilaiseen työhön. Olen aina sanonut, että kaiken muun voi opettaa, mutta asennetta ja otetta työntekoon ei. Pohja on siis kunnossa, joten ei muuta kuin rakennetaan kaikki muu osaaminen siihen päälle!

Omien vahvuuksien pohtiminen on muutenkin tärkeä asia. Ei saa koskaan unohtaa niitä asioita, missä on hyvä! Ne voimaannuttaa ja ne asiat auttavat asennoitumaan omassa työssä. On ihan OK myöntää olevansa hyvä jossain, kunhan levy ei jää päälle. Yhtä tärkeää on myös miettiä, missä asioissa on itsellä vielä kehitettävää. Jos jokin asia ei sujunut sovitusti, kannattaa aina kysyä itseltä, miksi? Kun tunnistaa ongelmakohdat, voi huonojakin ominaisuuksia kehittää. Ehkä seuraavaksi kerron teillekin ne omat heikkouteni. Nyt vielä kuppi kahvia ja opintojen pariin!

-Susanna

Haaste: Minimikuukausi

Koen olevani normaalituloinen palkansaaja. En tarjoilijana tienaa huimia summia kuukaudessa, mutta sillä mitä saan pärjään hyvin ja säästöönkin jää. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut ja myös minä olen opetellut omaa taloudenhallintaani kantapään kautta.

Vielä muutama vuosi sitten elin joka kuukausi hieman yli varojeni ja visa oli käytössä aina viikkoa ennen palkkapäivää. Säästössä oli pyöreä nolla. En tuolloin edes ajatellut säästämistä, tai vaurastumista. Ajattelin, että olen niin pienituloinen, että säästäminen on tarkoitettu vain rikkaille. Nyt, muutama vuosi myöhemmin totean, että säästäminen on ehdottomasti jokaiselle sopivaa ja pienituloisille jopa ehdottoman suotavaa!

Miten minä havahduin säästämään? Tässä tulee teillekin haaste: MINIMIKUUKAUSI

Minimikuukausi oli minulla sellainen, että haastoin itseni selviämään vain välttämättömillä menoilla koko kuukauden. Tämä vaati alkuun pientä valmistelua. Katsoin yhden kuukauden tiliotteeni, ja kirjoitin paperille ylös kaikki pakolliset menot; vuokra, laskut, ruoka, bussikortti.. Listasin ylös niihin kuluvat rahasummat ja sain selville, mitä minulla väkisin menee joka kuukausi rahaa. Listasta löytyi yllättävän paljon turhaa, joita lähdin seuraavaksi karsimaan; nettivaatekaupan kuukausilasku, netflix, lehtitilaus, lottoaminen... Päätin ennen minimikuukauttani maksaa pois ja katkaista kaikki tällaiset ylimääräiset hömpötykset. Seuraavasta tilipäivästä alkoi kokeiluni.

Palkkapäivänä maksoin pois kaikki pakolliset kulut ja kirjasin ylös mitä laskuja minulle vielä olisi tulossa. Tämän jälkeen vaikein osuus olikin itsehillinnän säilyttäminen seuraavat neljä viikkoa. Tarkoitus oli siis kuluttaa rahaa vain siihen, mihin oli aivan pakko. Ruokakaupassa kyseenalaistin jokaisen tuotteen kädessäni - Tarvitsenko tätä oikeasti? Tein hintavertailua ja suunnittelin ruokalistani viikottain etukäteen. Suosin sellaisia ruokia, joita voin syödä kaksi, jopa kolmekin päivää peräkkäin, esimerkiksi erilaiset laatikot, ja kastikkeet. Jo ensimmäisellä ostoskerralla huomasin lähteväni ruokakaupasta jopa kymmeniä euroja pienemmällä loppusummalla! Se oli ensimmäinen motivaattori jatkamaan koko kuukauden loppuun asti.

Kuukaudessa oli todella paljon kiusauksia. Kun kävelin kaupungilla halusin ostaa aivan kaiken! Raha poltteli taskuissa ja tilillä, ja oli suorastaan sääli olla ostamatta yhtään mitään. Tällaisina hetkinä tsemppasin itseäni pääni sisällä. Mietin mitä minä muka tarvitsisin! Elämä jatkuu aivan yhtä hyvin, vaikka en ostaisi sitä näyteikkunan kenkäparia tai karkkipussia! Kerta toisensa jälkeen kiusauksien vastustaminen oli helpompaa ja onnistumisen tunne kasvoi viikko viikolta, se motivoi edelleen jatkamaan kituutuskuukauttani.

Kun seuraava palkkapäivä koitti, meinasin pyörtyä - Tilille oli viime kuusta jäänyt muhkeat 700 euroa! Yhdessä kuukaudessa! Se oli todella silmiä avaava hetki. Miten paljon olin tuhlannut varojani aivan turhaan, jos tällaisella minimikulutuksella säästän noinkin käsittämättömän summan rahaa! Se, jos mikä oli syy jatkaa hyvin onnistunutta kokeilua.

Okei, otin muutamia kuluja takaisin tämän testikuukauden jälkeen. Tarkoitus oli vain kokeilla miten pienellä oikeasti pärjäisin. Mutta kyllä elämästä kuluu myös nauttia. Satunnainen ravintolakäynti, tai elokuvailta kavereiden kanssa ei kumoa talouttasi, kunhan kulutusputki ei jää päälle! Minimikuukausi selvitti minulle myös sen, että keskituloinenkin voi säästää. Nykyään budjetointi ja säästöjen suunnittelu on minulle arkipäivää ja kunnioitukseni rahaa kohtaan on aivan erilainen kuin ennen. 

Tässä sinulle vinkit, miten suoritat minimikuukauden:

1. Selvitä kuukauden menosi ja karsi turhat pois
2. Tee lista pakollisista maksuista ja rastita maksetut, niin tiedät mitä maksuja vielä on edessä.
3. Haasta jokainen ostopäätöksesi, jopa se ihan pienin!
4. Motivoi itseäsi onnistuneesta rahankäytöstä joka päivä ja joka viikko!
5. älä käytä rahaa mihinkään ylimääräiseen! (Vain tämän minimikuukauden ajan!)
6. Mieti säännöllisesti mitä raha ja säästäminen merkitsevät sinulle
7. Nauti kertyneistä säästöistä ja pohdi tulevaa rahankäyttöäsi

Tämän kuukauden tarkoitus on herättää sinut ajattelemaan rahankäyttöäsi ja muuttamaan suhdettasi rahaan. Älä siis vain suorita, vaan ajattele ja pohdi jokaista euroasi.

Nykyään säästäminen on siis minulle harrastus ja olen myös hajauttanut säästöjäni rahastoihin ja sijoituksiin, joka onkin jo ihan oma maailmansa. Voin kuitenkin sanoa, että rahan makuuttaminen tilillä ei alhaisten korkojen takia enää kannata. Itse pidän säästötilillä vain välttämättömiä säästöjä, kaiken muun hajautan sijoittamalla. Nykyään minulla on myös tavoitteita, mihin säästän. Tavoitteeni ovat vielä monen vuoden päässä, mutta etenen niitä kohti kuukausi kerrallaan ja se kannattaa!

Suosittelen teitä suorittamaan minimikuukauden! Kertokaa myös, mitä ajatuksia se teissä herätti!

Säästämisiin! 

- Susanna